Minusta ei kyllä koskaan tulisi mitään asukuva-bloggaajaa, monesta syystä.
En pukeudu niin persoonallisesti, että se ketään kiinnostaisi päivästä toiseen.
Blogi päivittyisi yhtä hitaasti kuin tämä nykyinenkin kun en vain jotenkin osaa pyytää keneltäkään, että "Hei, ota musta kuva että voin laittaa tämän blogiin." Niinpä se kuvan otto viipyy sen pari kuukautta, niinkuin tämän tekeleen kohdalla kävi.
Ja eihän meillä ole edes kokovartalopeiliä, minkä kautta ottaa kuvia itsestä! Onneksi siinä hotellissa oli, jossa kävimme lomalla, joten sielläpä tuli sitten vahingossa itsetehty paita päällä fiilisteltyä ja otettua pari kuvaa itsestä hotellihuoneessa.
Paita on siis Jonna Hietalan Kerällä-kirjasta bongattu pidennetyillä silmukoilla neulottu paita. Hauska toteutus, ainoa miinus siitä että pikkusormilla on liian helppo tarttua paitaan ja vetää langoista. Kirjassa mainostettiin, että paidan saa nopeasti valmiiksi jopa yhden päivän aikana. Noh, kolmen pienen lapsen äidille nopea toteutus oli 2,5 viikkoa. Kumma muuten, että kesäloman alettua ajattelin, että nyt minulla on paljon aikaa neuloa kun olen vain kotona, mutta olin kyllä auttamattoman väärässä! Välillä menee parikin viikkoa, etten ehdi ajatella koko neuleprojekteja!